• voicefulness

Elossa olemisen vire – Ajatuksia arkisen työn iloon ja nautintoon

Muusikoiden ja laulajien työssä olennaista on vire. Eikä pelkästään musiikillisten äänten oikea viritys vaan musisoinnin toiminnassa ilmenevä kaikinpuolinen hyvä virittyneisyys. Elossa olemisen tuntu. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla muusikko tai laulaja ollaksesi elossa joka päivä oman työsi parissa. Siinä missä laulaja harjoittaa läsnäoloa laulamisessaan, voit sinä harjoittaa sitä omassa työssäsi – olitpa sitten toimistotyöntekijä, siivooja, asentaja, myyjä tai tutkija.



Haluanko sittenkään laulajaksi?

Ennen esiintymistä laulaja valmistautuu: harjoittelee, työstää kehonsa asentoja ja liikkeitä sekä ennen kaikkea harjoittaa olemista läsnä. Ehkä juuri tämän vuoksi niin monet haluavat laulajiksi – koska se on työtä, jossa saa olla sataprosenttisesti elossa! Laulaminen parhaimmilaan on vapautta, kaikkivoipaisuutta, lentämistä, universumin kanssa yhtä olemista, huikeita flow-kokemuksia (1). Mutta miksi näin ei voisi olla missä tahansa muussakin työssä? Miten laulajan elävyyden ja vireyden tunnun voisi kokea myös muunlaisessa työssä? Sillä itse asiassa laulajan työ sinällään on aika epäkiitollista: paljon matkustelua, paljon odottelua, jatkuvaa syömisen ja kunnon tarkkailua ja ylläpitoa, jatkuvaa huolta äänestä, jatkuva paine onnistua… Myös tunteiden pintaan nostaminen ja niiden kanssa työskentely illasta toiseen voi olla pakahduttavaa, jopa uuvuttavaakin. Lapsesta saakka halusin muusikoksi tai laulajaksi. Myöhemmin koin, että en enää niin paljon halunnutkaan. Halusin yhä laulaa, sillä laulamisessa koin olevani elossa ihan eri tavoin kuin muussa tekemisessäni. Mutta halusin myös elää tasaista “normaalia” elämää. Harmi vain, että sellainen elämä sai minut tuntemaan itseni jollain tapaa elottomaksi, tahdottomaksi, ahdistuneeksikin. Nyt tulee hyvä uutinen. Laulamiseen ja musiikkiin liittyvä virittyneisyyden ja läsnäolon tuntu on mahdollista tietyllä tapaa tavoittaa myös muunlaisessa työssä. Oma työni on tutkijana. Voisi sanoa, että tämä työ on hyvin toisesta ääripäästä kuin laulaminen. Laulaminen on tuntemista, kehollista läsnäoloa, vapaata virtausta – tutkiminen on ajattelemista, kehon unohtamista ja asioiden lokerointia. Tai näin ainakin ennen koin. Ennen kuin aloin suhtautua siihen toisin.


Millaisen arjen haluat – konkreettisesti?


Astuin seisomatyöpöytäni ääreen ja aloitin päivän työn. Sormet olivat herkät ja avoimet. Tunsin näppäimistön mattaisen pinnan ja näppäinten herkän vastuksen sormien alkaessa kirjoittaa. Suljin silmäni ja annoin sanojen virrata. Ihan minkälaisten vain sanojen. Nautiskelin sormistani, niiden liikkeestä, nautiskelin ajatuksen vapaasta kulusta. Sanat ilmestyivät jostakin omassa tahdissaan, yksi toisensa jälkeen. Sormeni kulkivat samassa tahdissa sanojen kanssa. Kehoni keinui lähes huomaamattomasti puolelta toiselle. En miettinyt, tuliko ruudulle kirjoitusvirheitä tai olivatko nämä niitä sanoja, joita olisi nyt hyvä ajatella – olivatko nämä asiat niitä tämän päivän kiireellisimpiä. Annoin kehomieleni virittyä rauhassa, löytää oman temponsa. Annoin hetken laajeta, ajan pysähtyä. Tämä taisi olla viimeinen virke tällä erää. Astuin syrjään pöytäni luota ja venyttelin. Tunsin, miten kehoni oli hereillä. Ajattelin, että minun ei kannattaisi tehdä tutkijan työtä, ellen nauttisi näin paljon näppämistön tuntumasta ja ajatusten vapaasta virrasta. Ajattelin, että juuri nämä pieneltä vaikuttavat jokapäiväiset aistimukset ovat niitä, joiden mukaan kannattaa elää. Jos mielikuvittelen haluavani olla jotain muuta ja sitten saavuttaisin sen, en voisi koskaan oikeasti nauttia siitä, ellen nauttisi juuri siihen työhön liittyvistä pienistä aistimuksista – joka päivä toistuvista liikkeistä ja tuntemuksista – juuri sen työn ääressä kokemastani virittyneisyydestä. Monet valmentajat puhuvat tavoitteen asettamisesta ja sitä kohti menemisestä, itsensä haastamisesta ja ylittämisestä, tahdonvoimasta. Minä puhun tässä oman luontaisen uoman löytämisestä ja oman itsen sisältä kumpuavasta turvallisesta kasvusta. Vireen, flown, lentämisen opettelemisesta kaikessa rauhassa. Kaukaista päämäärää kohti menemisen sijaan puhun päämäärässä sisällä olemisesta joka päivä ja hetki kerrallaan. Millaisia hetkiä sinun unelmatyöhösi liittyy? Ovatko ne todellisuudessa niitä hetkiä, joissa haluat elämäsi viettää? Kuinka monta tuntia istumista, seisomista, käsillä tekemistä, puhumista, näppäimistön näpyttelemista, kumartumista, poseeraamista, nauramista, huolissaan olemista siihen liittyy?

Mistä sinun sormesi nauttivat? Sinun suusi, kasvosi, vartalosi ja jalkasi?

Kun asiakaspalvelija kohtaa uuden ihmisen, hänen kasvonsa avartuvat ja hän voi nauttia hymyn tunteesta sisältä päin. Tämä on aito hymy, ei ulkoapäin opeteltu tai tavan mukaan tehty vaan sellainen, joka elää tässä ja nyt. Hän ei tee sitä, se tapahtuu hänelle. Hän vain antautuu sille. Se valtaa hänen kasvonsa, rintakehänsä, koko kehonsa – hymyn hykertävä tunne laajenee joka puolelle. Se on yhtä paljon hänelle itselleen kuin asiakkaallekin tarkoitettu. Tämä laajeneva ele yhdistää hänet ja asiakkaan, luo sellaisen ajan ja tilan heidän välilleen, jossa he voivat kohdata toisensa. Siinä sivussa myös “varsinainen” asia tulee hoidettua luottamuksen ja avoimuuden ilmapiirissä. Ole hetki kehossasi ja kysy: “Mitkä ovat niitä aistimuksia, joissa minä koen olevani elossa?” Tunne nämä aistimukset kehossasi niin hyvin kuin pystyt. Kuvittele sitten itsesi tekemään työtäsi – sitä jokapäiväistä ja ehkä puuduttavaakin. Sulkevatko nämä kaksi olemisen tapaa toisensa pois? Ja jos sulkevat, miten voisit avata ne toisilleen? Millä tavoin asettaudut “elossa olevaan” tekemiseesi, entä miten jokapäiväiseen työhösi? Miten ne ovat erilaisia? Miten valmistaudut niihin, mitä ajattelet ja millaisia liikkeitä teet kun asetut niihin? Itse laulan yhä lähes päivittäin. Koska olen juuri laulamisen piirissä oppinut olemaan läsnä, voin laulamiseen palaten palauttaa itseni läsnäoloon silloin, kun olen sen hukannut. Laulamisen jälkeen olen valpas ja avoin. Siinä olemisen tilassa voin istahtaa tutkimustyöni ääreen ja olla tietoisesti yhä valpas ja avoin. Minun tehtäväni on järjestää käytännössä arkeni niin, että voin palata tarvittaessa laulamiseen. Siksi työskentelen mieluiten kotona. Mutta muuallakin työskennellessäni koitan pitää huolen, että minulla on tarvittaessa joka päivä pääsy laulun maailmaan. Taannoin USA:ssa työmatkalla ollessani en löytänyt mistään sopivaa harjoitustilaa. Niinpä työpäivien päätteeksi menin läheisen puiston syrjäisimpään kolkkaan, missä sain olla äänessä itsekseni ja kaikessa rauhassa. Siellä palmujen alla, moottorien huminassa hymisin ja laulelin itseni eloon. Asetu siihen elämään, joka sinulla on. Asetu siihen mahdollisimman miellyttävästi, taidokkaasti, läsnäolevasti, luontevasti, sallivasti, innokkaasti, rakastavasti. Odota pieniä muutoksia – erityisesti muutoksia itseesi ja asenteisiisi. Anna itsellesi aikaa avautua, valpastua, herätä eloon. Joskus se voi viedä pitkän ajan, joskus se voi tapahtua hetkessä. Kirjaa toki ylös tavoitteesi ja unelmasi mutta keskity ensisijaisesti niihin hetkiin, jolloin olet kulkemassa unelmiasi kohti. Täytytkö niistä hetkistä vai tyhjenetkö? Virkistytkö vai väsytkö? Ovatko ne sellaisia hetkiä, joilla haluat elämäsi täyttää?


Viitteet


(1) Muun muassa tällaisia laulajien kokemuksia on tullut esille työn alla olevassa tutkimuksessani Laulamisen tuntu: esteettinen kehotietoisuus kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten vokaalisissa kokemuksissa (2018-2020, Koneen Säätiö).



#vire #flow #arki #työ #elämä #unelmat #tavoitteet #laulaminen #tutkimus #keho #aistimukset #ajattelu #läsnäolo

Liity postituslistalle! Saat kerran kuussa ääneen, läsnäoloon ja kehotietoisuuteen liittyvää postia.

  • Facebook
  • Instagram
  • Twitter